perjantai 8. huhtikuuta 2016

Vapaa leikki

Edelliset harjoittelijat olivat huomanneet, että lapset eivät osaa vapaata leikkiä. Täällä lapset osallistuvat täysin työntekoon. Aikuiset eivät ymmärrä leikin merkitystä lapsen kehitykselle. Suomessa ajatellaan leikin olevan lapsen työtä, mutta täällä se ei todellakaan ole samassa arvossa. Tämän vuoksi edelliset harjoittelijat alkoivat treenauttamaan lapsia vapaaseen leikkiin. He antoivat lapsille leluja ja yrittivät opettaa leikkimään niillä yhdessä. Halusimme jatkaa tätä hyvin aloitettua työtä. Ulkoilemme aina koulupäivän aikana, jotta lapsilla olisi tilaa leikkiä. Luokkahuoneemme on pieni ja lapsia paljon, joten siellä on täysin mahdotonta leikkiä.




Leikin riemua!
On ollut ilo huomata, että lapset ovat oppineet vapaaseen leikkiin. Nykyisin lapset oikein odottavat ulkoiluhetkeä ja leikkimistä. Lapsilla on ollut haasteita jakaa leluja sekä leikkiä sovussa. Usein leikki helposti yltynyt tappeluksi, sillä tavarat halutaan omia vain itselle ja raju fyysinen kontakti on täysin arkipäiväistä. Lapset viihtyvät nykyisin pitkään ulkona ja yhteinen leikki on alkanut sujua. Olemme todella ylpeitä lapsista ja nykyään on jopa niitäkin päiviä, jolloin selviämme ulkoiluhetkestä ilman huutoa ja itkua. Silloin ei voi olla kuin tyytyväinen!
Leikit alkamassa
Iloisia leikkijöitä 😊
Yksi päivä puhallettiin lapsille ilmapallot, joiden kanssa he saivat leikkiä vapaasti pihalla.

Jäämme usein koulun jälkeen valmistelemaan seuraavaa päivää. Lapset haluaisivat jäädä vielä koulun jälkeenkin leikkimään leluilla.

-Tarleena ja Heidi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti