maanantai 29. helmikuuta 2016

Edessä elämän opintomatka

Maanantai 29.2.2016 kello 10:00. Aurinko tulvehtii ikkunasta sisään. Olo on kutkuttava. Tästä taitaa tulla ikimuistoinen karkauspäivä. Muistan selvästi ajatelleeni, kun kaverini pari vuotta sitten lähti harjoitteluun Afrikkaan, että "ihan mahtavaa, mutta en ikinä itse kyllä uskaltaisi moiseen".


Reilu vuosi myöhemmin istun yliopistolla opiskelijoiden olohuoneessa ja kuulen ihan vain sivusta keskustelun harjoittelumahdollisuudesta Gambiaan. Paikka ja kehitysyhteistyötavat kuulostavat juuri sellaiselta, joista olen aina salaisesti unelmoinut. Yhtäkkiä sisälläni syttyy valtava innostus: minäkin tahdon! Säikähdän oikein itsekin ajatuksiani ja hämmästelen intoani. Kerron tästä pikimiten siskokollegalleni ja ehdotan, että lähtisimme yhdessä Afrikkaan teemaharjoitteluun. Siskoni tyrmää ajatuksen oitis. Alan itsekin epäillä, mutta asia jää mieleeni kuitenkin hautumaan.

Asia nousee aika ajoin mieleeni ja huomaan haaveilevani siitä yhä. Pohdin useaan kertaan sitä, pärjäisinkö minun olemattomalla englannillani ja hieman uusia asioita pelkäävällä luonteellani. Tyydyn yleensä mieluiten tuttuun ja turvalliseen, mutta tuollaisessa maassa kuin Gambia, olisi pakko uskaltautua monta kertaa pois omalta mukavuusalueelta sekä olla valmis ottamaan roppakaupalla uusia haasteita vastaan. Toisaalta tuota jaloa taitoa minä juuri kovasti haluaisinkin oppia tässä muutosten täyteisessä maailmassa!

Vuosi sitten kuulen siskoltani, että hänen luokkakavereitansa on lähdössä teemaharjoitteluun juurikin samaiseen Afrikan kolkkaan, josta minä olin hänelle puhunut. Hänkin alkaa lämmetä ajatukselleni ja sitten se onkin menoa! :) Mietimme, miten saamme reissuun tarvittavat rahat kasaan ja miten ikinä pärjäämme kielitaidoillamme. Päätämme kuitenkin yrittää, koska yrittämättä jättämällä unelmia ei saa todeksi! Saamme molemmat onneksi kesätöitä ja kieltäkin voi yrittää parhainpansa mukaan kehittää. Välillä tulee vastamäkiä ja elämässä on niin paljon muutakin projektia, että matka Afrikkaan näyttää välillä katoavan kauas horisonttiin.

Syksyn koittaessa minä aloitan heti kandin jatkoksi gradun teon ja siskoni opiskelukalenteri on täyttäkin täydempi. Aikaa ja energiaa unelman toteuttamiseen ei oikein löydy. Gradun aineistonkeruu vastustaa ja kirjoittaminen tökkii, mutta sisälläni olen jo päättänyt keväällä gradun olevan laturissa ja itse Afrikassa. Haave teemaharjoittelusta Gambiaan antoi ehdottomasti lisäpuhtia graduprosessin loppuun saattamiseen. Masentava marraskuu olikin aika yllättävä tänä vuonna, koska silloin gradun teko sai tuulta alleen ja samalla löimme lukkoon siskoni kanssa lähtömme Gambiaan. Innostukseni ehti kyllä nähdä monia vaiheita, mutta koskaan se ei sammunut! :) Nyt oli otettu iso hyppy kohti unelmaa ja itsensä voittamista. Rahat lähtivät ja lentoliput ilmestyivät sähköpostiin. Nyt sitä ei enään auttaisi perua, vaikka mitä vastoinkäymisiä tulisikin.

Tuolta seikkailu alkaa...

Vuosi vaihtuu ja reissu lähestyy tammikuun lopussa lataamme graduparini kanssa työmme laturiin etuajassa - jihuu! Opiskeluja minulla oli enään vain nimeksi, joten haalin itselleni sijaisuuksia. Kerrankin kun niitä pystyi tekemään, niin niitähän riittikin sitten ihan reissun kynnykselle asti. Reissua valmistelimme kyllä huolella ja pitkään siskoni kanssa - isämme täsmällisyydenkö olemme näymän perineet. Siltikin tuntui, ettemme ehtineet ikinä töiltä ja opiskeluilta täysin keskittyä ajattelemaan rauhassa reissua. Aina voisi tehdä enemmän, mutta elämässä jaksamisen kannalta parempi opetella tyytymään johonkin.

Afrikassa haluaisinkin saada oppitunnin elämän hidastamisesta ja hetkessä elämisestä. Itse tahdon suunnitella elämää ihan liikaa eteenpäin ja siltihän elämä vain rullaa omalla painollaan. Toivottavasti (ja varmasti pakosta) opin sietämään sitä, ettei kaikki tapahdu heti eikä omien suunnitelmien mukaisesti. Minusta tuntuu, että sama mitä tälla reissulla lopen oppii, niin oppii elämää varten paljon. Reissu on itselleni valtava itsensä voittaminen, joten tulen varmasti oppimaan paljon itsestäni sekä kasvamaan ihmisenä. Paras opetus meille molemmille reissusta voisi olla, että kaikki ei mene eikä TARVITSE mennä omien suunnitelmien mukaan. :D Elämää kuin vain ei voi ennustaa etukäteen. Omat odotukset voi mennä ihan ohi todellisuuden, mutta siinäpä sitä sitten vasta oppiikin. :)

Olen usein pohtinut, miten täällä kulutusyhteiskunnan vilskeessä saisin itseni ymmärtämään, että yleensä vähemmän on enemmän elämässä. Usein on ensin osattava ja uskallettava luopua jostain saavuttaakseen jotain muuta. Tärkeintä ei ole elämässä vain aina haalia lisää asioita vaan opetella nauttimaan siitä mitä on. Miksi itsekin koen, niin paljon painetta elämän suorittamiseen ulkoapäin tai miksi annan sen vaikuttaa? Jospa nämä mietteet kirkastuisivat Afrikan seikkailulla!

On minulla vielä eräs toive ja haave reissulle - nimittäin viedä jossain muodossa lentopalloilun ilosanomaa kylään! :) Rinkkaan on pakattu kevyt biitsiverkko ja pallo mukaan... Saapas nähdä, miten yritykseni onnistuu!

Tärkeimmät etualalla ;)


Eniten minua edelleenkin jännittää minun kielitaitoni... Kylässä kun kuulemani mukaan riittää kieli- ja vuorovaikutushaasteita jo muutoinkin, niin saas nähdä mitä tällainen yksi rallienglantityttö siellä saa aikaan ;) Pitäkää kaikki kovasti peukkuja!


Vielä toissapäivänä olohuoneemme tulvehti tavaroita, mutta niin ne vain sujahti rinkkoihimme.
Suurkiitos kaikille teille kultaisille lahjoittajille, jotka annoitte meille tilaisuuden viedä opetusvälineitä mukanamme. Niistä tulee olemaan vielä valtavan paljon iloa!!

On hyvä, että elämä yllättää aika ajoin! Taas jaksaa uskoa paremmin siihen, että elämässä kaikki on mahdollista.

- Heidi

''Joko jännittää?''

Tänään nousee kone kohti Helsinkiä, jossa yövymme ja jatkamme seuraavana iltana kohti Afrikkaa. Matka kestää kuitenkin vielä n. 24h Helsingistä, joten etenemme usean välilaskun kautta ja yövymme yhden yön Münchenissä.  Matka tulee olemaan siis melkoisen uuvuttava, mutta määränpää motivoi! 

Laukut on vihdoin pakattu ja kaikki tarpeellinen pitäisi olla mukana. Saimme avustustarvikkeet sekä opetusvälineet mahtumaan rinkkoihin ja karsimme omat vaattemme minimiin. Tulemme viettämään yhden päivän Helsingissä, joten lähtiessä täytyy nakata lämmin untuvatakki päälle. Pakkaaminen ja valmistelu oli haasteellista, sillä meidän tuli varautua monenlaiseen säähän. Untuvatakki voi tuntua hieman turhalta sitten +40 asteessa, mutta täällä ei vielä selviäisi pelkällä pitkähiaisella. 

''Joko jännittää?'' on yleisin kysymys, jonka on kuluneen viikon aikana saanut kuulla lähes jokaiselta vastaantulevalta. Vastaus on aina ollut jokin epämääräinen lohkaisu, sillä en ole tunnistanut suorastaan jännittäväni. Toisaalta jännitys on varmasti näkynyt stressaamisena viimeisen parin viikon ajan, sillä kouluhommia tuntui kasautuvan loppuajalle ihan liikaa. Onneksi saimme molemmat lopulta hyvissä ajoin kaikki palautettavat tehtävät tehtyä ja sisko tekas nopeesti gradunkin pois alta - melkonen mimmi! Eiköhän me tällä sisulla tulla selviämään reissustakin, hahaaa.

Mutta KYLLÄ... nyt tuntuu todella jännittävältä, kun seikkailu on vihdoin alkamassa!
Reissu on tuntunut tähän mennessä vielä melko kaukaiselta, vaikka päivät ovatkin huvenneet ihan silmissä. Pakatessa sekä vihdoin lähtöä tehdessä kaikki muuttuukin yhtäkkiä todelliseksi, ja ajatukset ovat vain reissussa. Miten mukavaa onkaan lähteä kokemaan jotain unohtamatonta yhdessä samaa alaa opiskelevan siskon kanssa.

Ainutlaatuista!




-Tarleena

maanantai 22. helmikuuta 2016

Kohti Gambiaa

Viime keväänä aloimme suunnittelemaan teemaharjoitteluun lähtöä. Haaveilimme, että pystyisimme suorittamaan harjoittelun yhdessä ja selvitin opintojeni tiivistämisen mahdollisuutta. Molemmat halusivat suorittaa teemaharkan ulkomailla, sillä kerrankin annettiin mahdollisuus valita itse harjoittelupaikka. Pohdimme eri suomikoulujen välillä, mutta lopulta kuulimme koulukaveriltamme houkuttavasta mahdollisuudesta lähteä Afrikkaan. Tartuimme heti mielenkiintoiselta kuulostavaan tarjoukseen ja rupesimme selvittämään tätä vaihtoehtoa. Viime vuoden puolella päätimme sitten buukata lennot Gambiaan ja ottaa haasteen vastaan. Olemme molemmat unelmoineet pienestä pitäen vapaaehtoistyöstä, joten emme voineet jättää tilaisuutta käyttämättä.

Suoritamme harjoittelumme pienessä kylässä Pakau Penkussa, jossa tehtäviimme kuuluu näillä näkymin ainakin esikoululaisten opettaminen sekä satunnaiset oppituntien pidot myös vanhemmille oppilaille. Olemme valinneet opetuksemme teemaksi kehollisuuden sekä leikillisyyden, joita aiomme käyttää osana opetusta. Opetus on kuulemiemme tietojen mukaan ollut opettajalähtöistä sekä teoriapainoitteista, joten haluamme viedä sinne uuden tuulahduksen luokanopettajakoulutuksessa saaduista opeista. Pyrimme osallistamaan lapsia osaksi opetusta, hyödyntämään ratkaisukeskeisiä menetelmiä ja käyttämään paljon toiminnallisuutta. Kuulemiemme esitietojen mukaan esikoululaisista nuorimmat ovat noin 2- vuotiaita ja vanhimmat 6- vuotiaita, joten ikäjakauma tulee olemaan melko haasteellinen. Pienille lapsille leikillisyys on luontaista, joten aiomme käyttää sitä hyödyksi opetuksessa ja toivomme tämän toimivan lapsille myös motivoivana tekijänä.

Fiilikset ovat vaihdelleet reissun suhteen todella paljon, mutta nyt odotamme innolla reissua,  kun kouluhommat rupeavat tältä kevättä olemaan paketissa ja kaikenlainen paperisota takanapäin. Reissua varten asioita on saanut järjestellä aikalailla suuren kulttuurieron vuoksi. Kylä on kuulemiemme tietojen mukaan melko alkeellinen eikä siellä ole juoksevaa vettä eikä sähköä. Sairauksia ja muita tartuntoja on liikkeellä paljon, joten olemme joutuneet varautumaan melkoisella määrällä erilaisia rokotuksia. Opetusvälineet ovat puutteellisia, joten olemme yrittäneet kerätä kaikkea tarpeellista mukaan. Onneksi ihania auttavaisia ihmisiä on edelleen olemassa ja saimmekin hyvästi kerättyä erilaisia tarvikkeita opetusta varten - kiitos kuuluu teille!

Tällä hetkellä edessä on vielä pakkaaminen, joka saattaa kokemuksen perusteella osoittautua hankalimmaksi osuudeksi. Yritämme saada kaiken tarvittavan sekä avustusvälineet mahtumaan molempien rinkkoihin. Onneksi saamme tämänhetkisiltä opeharjoittelijoilta osan tavaroista, jotka he ystävällisesti lupasivat jättää meille. Tämä auttaa meitä valtavasti, joten suurkiitos jo etukäteen Ida, Raita ja Heidi, ootte kyllä olleet valmisteluja tehtäessä kultaakin kalliimpia!

Olemme molemmat matkustelleet aiemminkin ja olen asunut vuoden Sveitsissä sekä kierrellyt ympäri Keski-Eurooppaa, mutta uuden maanosan valloittaminen tuntuu molemmista todella kutkuttavalta. Kulttuurishokki on varmasti melkoinen ja olosuhteet tulevat olemaan seuraavat seitsemän viikkoa melko alkeelliset. Toisaalta odotamme innolla, mitä kaikkea tulemmekaan oppimaan kulttuurista, uusista ihmisistä sekä elämästä ylipäätään. Tavoitteenamme on hypätä pois oravanpyörästä ja tietynlaisesta suorittamisesta, joten mikä olisikaan parempi reissukohde kuin huolettomasta kulttuuristaan tunnettu Afrikka.

Olemme jo reissuun valmistautuessamme oppineet ihan valtavan paljon. Useat ennakkoluulomme ja tietynlaiset stereotyyppiset ajatuksetkin ovat nousseet esille ja osittain osoittautuneet jo lähtökohtaisesti vääriksi. Myös toisten ihmisten tahoilta olemme saaneet kohdata melkoisia ennakkoluuloja, ja osa pitikin meitä pähkähulluina, kun kerroimme lähtevämme suorittamaan harjoittelua pikkuruiseen kyläkouluun Gambian lämpöön. Lähdemme nyt avartamaan maailmankuvaamme ja blogin kautta tekin voitte oppia kaikkea uutta. Tavoitteenamme on kirjoittaa tänne välillä meidän kuulumisiamme sekä jakaa reissukuvia, mutta yhteydet voivat olla ajoittain todella huonot, joten älkää odottako kuitenkaan liikoja!

'’Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja ylellisyys olisivat elämän päätarpeita, vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua.’’— Charles Kingsley

-Tarleena